Ennätystavoite 2009 (huom! ekaviesti)

Kerro mielipiteesi ja ehdotuksesi suomeksi

Moderators: Poutsi, Apila^

Ennätystavoite 2009 (huom! ekaviesti)

Postby muda » Thu Jan 01, 2009 9:16 pm

Tämän ketjun aloitusviestin päivittäminen lopetataan. Ennätyksen tekeminen seuranta vuodelle 2010 siirtyy blogiin. Ennätyskeskustelulle on avattu uusi otsikko Ennätysten vuosi 2010.

Vuosi 2009 ei sitten ollut ennätyksellinen kirjausten suhteen. Lappuja jäi kirjaamatta vuoden 2007 määrästä 53 868 kappaletta. Ottaen huomioon että heinäkuun alkupuolella näytti vuoden painuvan todella alhaiseksi, niin tulos on ihan kohtuullinen. Kiri olisi vain saanut alkaa aikaisemmin keväällä.

Enkelten päivä oli myös yksi ratkaiseva haaste vuoden aikana. 40116 lappua yhdeltä päivältä on huikea saavutus. Se päivä sai huomiota ulkomaalaisillakin EBT foorumeilla :mrgreen: Kyseinen päivä oli kolmen kovan kirjaajan haaste koko muuta Suomea vastaan :mrgreen: Kuulostaa kohtuuttomalle mutta pultsarit.... siis tällä nimellä tätä kolmikkoa kutsuttiin.... olisivat voittaneet selvästi mikäli muu suomi olisi kirjannut vain edellesen päiväennätyksen verran lappuja. Kuka olisi voinut kuvitella että haaste oltaisiin otettu noin tosissaan :mrgreen: Hieno päivä jota voi muistella vielä pitkään, saa nähdä miten pitkään menee että tuo setelimäärä pystytään rikkomaan :mrgreen:

Image

Image

Image
Last edited by muda on Fri Jan 01, 2010 7:35 pm, edited 305 times in total.
muda
Euro-Expert in Training
Euro-Expert in Training
 
Posts: 329
Joined: Tue Jun 19, 2007 9:33 am
Location: Oulu

Re: Ennuste 2009

Postby JuusoJuu » Fri Jan 02, 2009 5:09 pm

Valitettavasti maltillisenkaan linjan divinismi ei salli minkäänlaista kepulointia seteleiden suhteen, joten kirjausmääräni pysynee varsin alhaisena edelleen. Huippuhetkistä olen tullut siis alas henkilökohtaisestikin. Mutta tilastot ja kaiken maailman diagrammit ovat aina ehdottoman mielenkiintoisia! Siksipä seuraankin tätä aihetta sillä silmällä.
Sinappikurkkusalaatti - Nick JJf @ IRC
User avatar
JuusoJuu
Euro-Expert in Training
Euro-Expert in Training
 
Posts: 350
Joined: Fri Nov 14, 2003 8:16 pm
Location: Oulu, Finland

Re: Ennuste 2009

Postby muda » Tue Jan 06, 2009 4:27 pm

Laskelimia päivitetty. Olisiko ensimmäisen pikku repäisyn paikka? 7002 seteliä jo jääty tavoitteesta :?
muda
Euro-Expert in Training
Euro-Expert in Training
 
Posts: 329
Joined: Tue Jun 19, 2007 9:33 am
Location: Oulu

Re: Ennuste 2009

Postby emppu » Tue Jan 06, 2009 11:25 pm

muda wrote:Laskelimia päivitetty. Olisiko ensimmäisen pikku repäisyn paikka? 7002 seteliä jo jääty tavoitteesta :?

Jotain korrenvahvistajaa tuo meidän oraamme kaipaisi, ettei noin pellon pintaa pitkin elämäänsä alkaisi :roll: Kokeillaampa heti ens perjantaita taolkoopäiväksi, kun nyt on nuo pyhätkin saatu lusittua 8O Repäistään tuo muutaman tonnin ero kiinni heti kättelyssä. Parikymmentä henkilöä pankin kautta ja muut rutistaa muuten vaan niin siinähän se. :wink:
emppu
Euro-Master
Euro-Master
 
Posts: 2020
Joined: Wed Jun 09, 2004 12:51 pm

Re: Ennuste 2009

Postby Sport-Mass » Thu Jan 08, 2009 11:05 pm

emppu 112 wrote:
muda wrote:Laskelimia päivitetty. Olisiko ensimmäisen pikku repäisyn paikka? 7002 seteliä jo jääty tavoitteesta :?

Jotain korrenvahvistajaa tuo meidän oraamme kaipaisi, ettei noin pellon pintaa pitkin elämäänsä alkaisi :roll: Kokeillaampa heti ens perjantaita taolkoopäiväksi, kun nyt on nuo pyhätkin saatu lusittua 8O Repäistään tuo muutaman tonnin ero kiinni heti kättelyssä. Parikymmentä henkilöä pankin kautta ja muut rutistaa muuten vaan niin siinähän se. :wink:

Lupaudun huomenna talkoisiin mukaan. Eiköhän sitä aikaa sen verran likene, että jokusen nipun seteleitä ehdin pankista hakemaan, joten talkoissa ollaan tiukasti mukana :) . Jos aiomme tavoitteessa pysyä, niin ei kannata jättäytyä liikaa jälkeen siitä, vaan nyt on aika toimia!
User avatar
Sport-Mass
Euro-Master
Euro-Master
 
Posts: 1851
Joined: Wed Jul 21, 2004 10:07 pm
Location: Joutseno, Finland

Re: Ennuste 2009

Postby muda » Fri Jan 09, 2009 8:07 pm

Grafiikkaa päivitetty :note-100:

Ei ollenkaan huono päivä, yli 6000 seteliä naputeltu tälle päivää.
Nyt mennään sellaista tahtia että vuoden setelisaldoksi saadaan 2 015 931 seteliä. Vähän olis vielä kirittävää :roll: Tämänhetkisestä tavoitteesta ollaan jäljessä 3688 seteliä joten pientä kirimistä on tapahtunut :mrgreen:

Päivitän kuvaajaa vielä illemmalla, tiedä vaikka tuo tavoite viiva saataisiin kiinni :wink:
muda
Euro-Expert in Training
Euro-Expert in Training
 
Posts: 329
Joined: Tue Jun 19, 2007 9:33 am
Location: Oulu

Re: Ennuste 2009

Postby muda » Tue Jan 13, 2009 9:56 pm

Päivitystä kuvaajaan ja hieman muutosta seurattaviin juttuihin. Uudet käyttäjät on pois ja niiden tilalla on päivän aikana seteleitä kirjanneiden määrä.

Heitän vielä pikkukirjaajille pienen haasteen :roll:
Eiköhän koiteta saada tuo kirjaajien määrää kuvaava pylväs vähän korkeammaksi :mrgreen: Jokainen kirjaa joka päivä vähän seteleitä, niin ainakin on ottanut osaa hommaan :wink: Koska itse kuulun tähän pikkukirjaajien ryhmään lähes jokaisena päivänä, olen tietysti tehnyt tämän seurannan hieman pikkukirjaajien eduksi :roll: kun kirjaajia on paljon, niin setelimäärä nousee millä pääsee hirmukirjaajaksi :lol: Silloin saadaan kuvaajassa näyttämään pikkukirjaajien osuus entistä paremmalle :wink:
muda
Euro-Expert in Training
Euro-Expert in Training
 
Posts: 329
Joined: Tue Jun 19, 2007 9:33 am
Location: Oulu

Re: Ennuste 2009

Postby Femppa » Wed Jan 14, 2009 11:47 pm

Minä saatan tempaista "jopa" kolmisenkymmentä seteliä joskus systeemiin. Joskus harvoin jopa enemmänkin. Et kai silloin tee miusta setelihirmua?! En mie oo!!!
User avatar
Femppa
Euro-Regular
Euro-Regular
 
Posts: 202
Joined: Mon May 28, 2007 6:33 pm
Location: west coast, Finland

Re: Ennuste 2009

Postby muda » Thu Jan 15, 2009 8:47 am

Femppa wrote:Minä saatan tempaista "jopa" kolmisenkymmentä seteliä joskus systeemiin. Joskus harvoin jopa enemmänkin. Et kai silloin tee miusta setelihirmua?! En mie oo!!!


Jos kirjaat aamulla niin tavallaan olet hirmukirjaaja aika helpostikkin (jopa yhdellä setelillä :roll: ), päivän lopuksi katsotaan oikea hirmukirjaaja raja. Veikkaisin että tällä menetelmällä hirmukirjaajan raja liikkuu jossakin 30-50 välillä. Eli arkena kun kirjaajia on enemmän niin raja nousee vähän, pyhänä kirjaajia on vähemmän ja rajakin laskee. Mutta setelien saatavuuskin on huonompi pankkikeikkailun puutteen vuoksi, niin tavallaan tämä olisi kohtuullinen kaikkia kohtaan. Raja on sen verran korkea ettei se tule kuitenkaan "vahingossa", se vaatii hieman työtä mutta ei mitään älytöntä. Yhdellä pankkikeikalla saa rajan ylitettyä aika helposti. Mitään nick listaa en sentään tee, kuka on hirmukirjaaja :mrgreen:

Tuon rajan toivoisin nousevan vähän korkeammaksi. Viikkotasolla kirjaajia on jonkin verran yli tuhat. Jos kaikki hankkisi seteleitä edes yhden jokaiselle päivälle niin hirmukirjaajan raja liikkuisi 100 setelin tuntumassa. Saataisiin samalla tuo prosenttiosuus pikkukirjaajille isommaksi :mrgreen: Näytettäisi samalla ettei ne hirmukirjaajat yksin noita seteleitä syötä vaan pikkukirjaajatkin tekevät ison osan :lol: Sinne on kuitenkin pitkä matka saada houkuteltua kaikki mukaan :roll: .
muda
Euro-Expert in Training
Euro-Expert in Training
 
Posts: 329
Joined: Tue Jun 19, 2007 9:33 am
Location: Oulu

Re: Ennuste 2009

Postby muda » Thu Jan 22, 2009 9:05 am

Vaikuttaa ettei tämä aihe juuri herätä kiinnostusta :?:
Teenkö ihan turhaa seurantaa :?
muda
Euro-Expert in Training
Euro-Expert in Training
 
Posts: 329
Joined: Tue Jun 19, 2007 9:33 am
Location: Oulu

Re: Ennuste 2009

Postby Sport-Mass » Thu Jan 22, 2009 9:37 am

muda wrote:Vaikuttaa ettei tämä aihe juuri herätä kiinnostusta :?:
Teenkö ihan turhaa seurantaa :?

Et todellakaan tee turhaa seurantaa. Minä ainakin olen mitä suurimmalla mielenkiinnolla seurannut tilanteen kehittymistä. itse en pysty lähiaikoina osallistumaan kovinkaan suurella kirjauspanoksella tavoitteen saavuttamiseen ja siksi olen pysynyt enimmäkseen hiljaa. Uskon vahvasti, että moni muukin seuraa tilanteen kehittymistä, vaikka ei keskusteluun osallistukaan. Olen sitä mieltä, että ylläpitämäsi seuranta aktivoi käyttäjiä kirjaamaan seteleitä enemmän järjestelmään ja siksi teet arvokasta työtä. Minä aion ainakin tänä vuonna kirjata seteleitä enemmän kuin parina edellisenä vuotena ja ihan pelkästään tämän sinun ylläpitämäsi seurannan takia :) .
User avatar
Sport-Mass
Euro-Master
Euro-Master
 
Posts: 1851
Joined: Wed Jul 21, 2004 10:07 pm
Location: Joutseno, Finland

Re: Ennuste 2009

Postby *anneli* » Thu Jan 22, 2009 10:35 am

Minä käyn joka päivä katsomassa, onko kuvaaja päivitetty! Kanniskelen omaa korttani kekoon vähin erin, kuten tähänkin asti, oma henk. koht. vuosiennätys tavoitteena :)

Minusta se, että tavoitteesta ollaan perässä joitain satoje seteleitä, on aika pientä. Siis kun vertaa tuohon vuodenvaihteeseen, kun ennätyksestä jäätiin tuhansilla. No joo, tietysti jos joka kuussa aina jää pikkuisen, siitä vuoden loppuun mennessä kertyy melko potti, mutta nämä väliaikatiedotteet ihan varmasti ovat omiaan potkimaan porukkaa persuksille :wink:
Rahaa on ku roskaa ja roska on ku p*skaa ja p*ska ei lopu koskaa!

http://www.anneli81.vuodatus.net
User avatar
*anneli*
Euro-Expert in Training
Euro-Expert in Training
 
Posts: 300
Joined: Fri Dec 28, 2007 10:15 am
Location: Masku, Finland

Re: Ennuste 2009

Postby Sonkku » Thu Jan 22, 2009 12:55 pm

Pitkään aikaan en ole täällä foorumilla käynyt. Nyt heti bongasin tämän ketjun. Minä olen mukana tässä projektissa ja yritän päivittäin edes muutaman setelin saada kirjattua ja tarkoituksena olisi käydä säännöllisesti kuvaajaa seuraamassa. Turhaa työtä tuon kuvaajan tekeminen ei ole.
Sonkku
Euro-Regular in Training
Euro-Regular in Training
 
Posts: 145
Joined: Thu Nov 02, 2006 10:14 pm
Location: Valkeakoski

Re: Ennuste 2009

Postby emppu » Thu Jan 22, 2009 1:59 pm

Omalta kohdaltani totean, että olen kirjannut tammikuussa jo 83 seteliä enemmän kuin viime vuonna :D
Tässä kuussa saattaa tulla vielä joku lappu systeemiin, sillä noita päiviä on jokunen jäljellä.
:roll:
emppu
Euro-Master
Euro-Master
 
Posts: 2020
Joined: Wed Jun 09, 2004 12:51 pm

Re: Ennuste 2009

Postby Sport-Mass » Thu Jan 22, 2009 3:13 pm

emppu 112 wrote:Omalta kohdaltani totean, että olen kirjannut tammikuussa jo 83 seteliä enemmän kuin viime vuonna :D
Tässä kuussa saattaa tulla vielä joku lappu systeemiin, sillä noita päiviä on jokunen jäljellä.
:roll:

Ja minäkin olen kirjannut tämän kuun aikana kaksinkertaisesti sen määrän seteleitä, mitä kirjasin viime vuoden tammikuussa yhteensä :D .

Tilanne on siinäkin suhteessa mielenkiintoinen, että olemme pysyneet varsin hyvin tavoitteessa. Jos alamme jäämään selkeästi tavoitteesta, niin sitten meidän täytyy järjestää tempauksia tavoitteessa pysymiseksi. Kirjaustavoite vaikuttaa olevan varsin realistinen. Se ei ole liian helppo, kuten tavoite ei saa koskaan ollakaan, mutta siinä on kuitenkin haastetta riittävästi. Tässä on meillä paikka näyttää voimamme, kun saamme aktivoitua mukaan mahdollisimman monia pienkirjaajista suurkirjaajiin. Kaikkien panos on yhtä tärkeä ja jokainen osallistuu siihen omien kykyjensä mukaisesti :) .
User avatar
Sport-Mass
Euro-Master
Euro-Master
 
Posts: 1851
Joined: Wed Jul 21, 2004 10:07 pm
Location: Joutseno, Finland

Next

Return to Keskustelua tästä sivustosta ja eurojen seuraamisesta (Suomi)

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest