Page 2 of 2

Posted: Mon Mar 10, 2008 10:34 am
by avij
Laitteesta valitaan ensin millaisia seteleitä ollaan punnitsemassa, eli se ei tunnista setelin kokoa itse. Koneelle on joskus aikoinaan käyttöönoton yhteydessä kerrottu paljonko kukin eurosetelityyppi painaa.

Laitteen "punnitsemiskoriin" mahtuu ehkä jotain parisataa seteliä, mutta tuollaista isoa nippua ei voi yleensä laittaa kerralla punnittavaksi, vaan se pitää latoa laitteen punnittavaksi pienissä erissä. Setelien lisäysten välillä laite kertoo paljonko seteleitä on tähän mennessä kertynyt, jonka jälkeen vaa'alle voi taas lisätä seteleitä edellisten seteleiden lisäksi. Se kai pitää jatkuvasti kirjaa seteleiden määrästä ja vertaa uutta tilannetta edelliseen. Jos oletetaan että setelin paino olisi vaikka gramman ja laitteelle annetaan setelierät joiden painot ovat 30,2g + 30,2g + 30,2g niin laite tajuaa että sille annettiin 90 seteliä. Jos nuo kaikki (90,6g) annettaisiin punnittavaksi samalla kerralla, kone hämmentyisi eikä suostuisi antamaan laskentatulosta.

Kerran meinasi tulla ongelma kun 20e-nippuun oli päätynyt yksi kymppi sekaan. Laite tulkitsi tuon 10e setelin 20e seteliksi. Tämä kuitenkin huomattiin tarkistuslaskennassa kun kassanlaskun tulos heitti sen 10e verran kassajärjestelmän antamaan lukemaan verrattuna.

Re:

Posted: Wed Nov 23, 2011 11:34 pm
by rahaman
juntu wrote:Setelien käyttöikää en osaa arvioida. Mutta käsittääksen pankit poistavat huonot setelit kierrosta. Jo pelkästään sen takia etteivät pankkien "raharobotit" toimi revenneillä seteleillä. Mutta suomen pankin nipuista tuntuu yleensä löytyvän aika surkeessa kunnossa olevia yksilöitä. joten luulen että ainoastaan pankit tarkastavat kassoilla setelien kunnon silmämääräisesti ja päättävät siitä laitetaanko ko seteli tuhottavaksi
Kyllähän totuus on se, että mitä köyhempi maa niin sitä huonommat setelit. Kreikassa oli drakma-aikana lähes jokainen seteli todella huono, teipattu ja todella ohut. Pienimmät setelit eli 50 ja 100 drakmaa toki huonoimpina. Samoin se on eurojenkin kanssa eli jossain etelän lomakohteissa 5 ja 10 euron setelit voivat olla todella huonoja. Myös siksi, etteivät ole useinkaan lompakossa, vaan vaikkapa uimashortsien taskuissa, jolloin seteli kastuu ja kuluu.

Itsekin luulin, että pankit olisivat tarkempia setelien suhteen, eivätkä vain keskuspankit, mutta sain Espoossa Nordeasta kerran useita niin huonoja kympin seteleitä, etteivät ne käyneet Saksassa juna-automaattiin, vaikka erityisesti hain pientä pankista sen takia, kun automaattiin käy vain kolikot ja 5 sekä 10e setelit.

Mitä tulee sitten käyttöikään niin isot setelit lojuvat usein jossakin pitkiäkin aikoja. Ei pelkästään pankeissa, vaan myös yritykset ja yksityishenkilöt säilyttävät rahaa käteisenä ja silloin se on usein isoina seteleinä. Kassakaapeissa, tallelokeroissa ja ties missä on paljon 50-500e seteleitä pitkiäkin aikoja täysin käyttämättä.

Re: Kuinka vanhoiksi setelit elävät?

Posted: Mon May 22, 2017 7:27 pm
by Juristi M
Kaivoin esiin tällaisen vähän vanhemman viestiketjun, kun otsikko osuu kohtuullisesti yksiin YLE:n tuoreen nettiuutisen kanssa:

Vitosen seteli kestää vain pari vuotta – 4 yllättävää faktaa käteisestä

:D

Re: Kuinka vanhoiksi setelit elävät?

Posted: Fri Jul 05, 2019 7:15 pm
by aplfi
Poikkeustapauksissa olisi kyllä mukava tietää, mihin rippipuvun povariin seteli mahdollisesti on unohtunut. Eilen sain aivan yllättäen vanhan Duisenberg-vitosen vaihtorahana Tampereella Kalkun K-Marketista. Siinä ei oikein ollut muuta sanottavaa kuin taitos keskellä ja lievää ”paperin pehmenemistä”

Re: Kuinka vanhoiksi setelit elävät?

Posted: Fri Jul 05, 2019 10:52 pm
by leevi60
aplfi wrote: Fri Jul 05, 2019 7:15 pm Poikkeustapauksissa olisi kyllä mukava tietää, mihin rippipuvun povariin seteli mahdollisesti on unohtunut. Eilen sain aivan yllättäen vanhan Duisenberg-vitosen vaihtorahana Tampereella Kalkun K-Marketista. Siinä ei oikein ollut muuta sanottavaa kuin taitos keskellä ja lievää ”paperin pehmenemistä”
Varmaankin vähän isommissa pankeissa holvien kätköissä köllöttelee vanhojakin nippuja, joista saattaa löytyä helmiä,
kuten tämä. Tuskinpa pankeissa mennään samaan systeemiin kuin kaupan leipähyllyllä, että uudet taakse ja vanhat
eturiviin? Eli kun pankkiin tulee uutta seteliä, ne vain laitellaan kasan päällimmäiseksi, josta niitä sitten laitetaan
kiertoon. Poikkeuksena "ebtaripankit", joissa pikkusetelihyllyt vinkuvat jatkuvasti tyhjyyttään? :mrgreen:

Re: Kuinka vanhoiksi setelit elävät?

Posted: Sun Jul 07, 2019 5:48 am
by Luumi
leevi60 wrote: Fri Jul 05, 2019 10:52 pm
aplfi wrote: Fri Jul 05, 2019 7:15 pm Poikkeustapauksissa olisi kyllä mukava tietää, mihin rippipuvun povariin seteli mahdollisesti on unohtunut. Eilen sain aivan yllättäen vanhan Duisenberg-vitosen vaihtorahana Tampereella Kalkun K-Marketista. Siinä ei oikein ollut muuta sanottavaa kuin taitos keskellä ja lievää ”paperin pehmenemistä”
Varmaankin vähän isommissa pankeissa holvien kätköissä köllöttelee vanhojakin nippuja, joista saattaa löytyä helmiä,
kuten tämä. Tuskinpa pankeissa mennään samaan systeemiin kuin kaupan leipähyllyllä, että uudet taakse ja vanhat
eturiviin? Eli kun pankkiin tulee uutta seteliä, ne vain laitellaan kasan päällimmäiseksi, josta niitä sitten laitetaan
kiertoon. Poikkeuksena "ebtaripankit", joissa pikkusetelihyllyt vinkuvat jatkuvasti tyhjyyttään? :mrgreen:
Tämmöinen kuva miullakin on jäänyt. Joskus vuosia vuosia sitten tuli miina, jossa useampi kymmenen setkua (jollei ollut peräti ihan täysi nippu) oli maannut erään hc-ebtarin jäljiltä pari-kolme vuotta kyseisen pankin pikkukonttorin holvissa, kunnes mie tulin sen hakemaan. Täysin tai lähes käyttämättömiä seteleitä, jotka pystyi koodeista toteamallakin olevan vähän vanhempaa setelikantaa :)