Eihän tuollaisia ohjeita ole, kun 'kaikkien pitää saada harrastaa EBT:tä niin kuin haluavat'. Tuo vain kuvastaa hyvin pankkikeikkailun luonnetta, ja sitä kuinka se on 'mielenkiintoisten' osumien edesauttamista.Bird wrote:Onko jossain määrätty tai edes ohjeistettu esim. seuraavaan tapaan, että jos haet pankista ison nipun seteleitä, niin ne on kaikki syötettävä saman päivän aikana?
Tässä otsikossa ihmettelemme moderaattoreiden toimintaa
Minua ei kiinnosta juuri jos saan pankista monta osumaa saman henkilön ja paikkakuntien välillä, vaihtelivat kilometrit tai päivät vaikka mitenkä. Tuollaisia perusosumia on jo niin tuhottomasti, myös sinulla Bird, joten en siksi ymmärrä miksi vaahdota muutamasta perusosumasta kun kerta yksi niistä säilytettiin. Ei se mielenkiintoisten osumien lukumäärän kasvattaminen voi olla niin tärkeää...
Mutta minulle on se ja sama miten tuossa tapauksessa menetellään/meneteltiin. Minä haluan vain omalla kohdallani meneteltävän näin. Ja kyllä, olen joskus repinyt pelihousujani Birdin kaltaisessa tapauksessa kohdallani, mutta nykyään 1100 osuman jälkeen suhtautumiseni on tämä.

Living away from Euro zone in the beautiful Vancouver, Canada since January 2012. Experiences and stories of living in here can be found in here (in Finnish).
Voisiko joku valaista asiaa,mikä ero on tämän ja tämän moderoidun osuman välillä? Osumakumppani on minulle uusi ja hän on kirjannut tähän mennessä 242 seteliä.Itse olen nuo molemmat setelit kirjannut Myllykosken op:sta mutta arvot ovat eri ja väliäkin on yli kolme viikkoa.Minulle tuo ei noissa osumamäärissäni "mitään" merkitse,mutta ajattelin kaveria joka on setelit löytänyt.Aloittelevale ebtaajalle saattaa olla suurikin hämmennys tämä moderointi.Kiitos vastauksesta jo etukäteen 

- avij
- Forum Moderator
- Posts: 6149
- Joined: Mon May 27, 2002 10:45 pm
- Location: Helsinki Finland
- Contact:
Johtuu lähinnä siitä, että s.k. on saanut nuo osumat peräkkäisillä seteleillä, ts. osumien välillä ei ole ollut yhtään muuta seteliä. Tässä samat setelit s.k.:n näkökulmasta katsottuna, eli s.k.:n numeroilla:
http://www.eurobilltracker.eu/index.php ... d=12583725
http://www.eurobilltracker.eu/index.php ... d=12583726
Noin yleensä ottaen pitää olla erinomaisen hyvä syy että osumalistalle jätettäisiin henkiin kaksi osumaa samojen käyttäjien välille. Tässä sitä erityisen hyvää syytä ei ole ollut, pahoittelen.

Money makes the world go round. We track how the money goes round the world.
- Eliezer
- Euro-Master
- Posts: 1656
- Joined: Sat Apr 23, 2005 6:11 pm
- Location: Greater Helsinki (Zone B), Finland
- Contact:
Öh, ei kai moderointia kuitenkaan pidä pitää minään henkilökohtaisena loukkauksena... Itse olen ainakin kerran ilmoittanut itse osuman moderoitavaksi, kun kaveri kirjasi sen maksaessaan samalla kassalla minun perässäni. Systeemi ei sitä automaattisesti moderoinut, kun itse olin kirjannut setelini yli vuorokauden aikaisemmin. Toisaalta olisi myös ollut aika turha kansainvälinen osuma, kun siskoni sai Vaalimaalla setelini yhdeltä kassalta ja päätti kirjata seteleitä pitkän tauon jälkeen. Onneksi oli 0-päiväinen, niin ei tarvinnut itse ruveta moderointia pyytämään.CSI wrote:Jotta välttyisi saamasta moderoituja osumia normaalissa rahankäytössä, niin pitäisi esim.
Samanpäiväisten moderoinnit
a) kirjata uusi seteli vasta seuraavana päivänä,
b) laittaa seteli kiertoon vasta kirjausta seuraavana päivänä,
Samaa mieltä! Itsellä on pari moderoitua osumaa, joita pidän mielenkiintoisempina kuin muutamaa normaalia osumaani, eikä minua varsinaisesti haittaa se fakta, että niiden status on (EBT:n tapojen mukaisesti) määritelty moderuiduiksi. Siellähän ne näkyvät osumissani moderoituinakin, ja pääasia on että itse pidän niitä mielenkiintoisina.Eliezer wrote:Öh, ei kai moderointia kuitenkaan pidä pitää minään henkilökohtaisena loukkauksena...
Deliberately affecting the note circulation just because of EBT is like cheating in solitaire.
Seteleiden liikuttelu vain EBT:n takia on vähän kuin huijaisi pasianssissa.

Seteleiden liikuttelu vain EBT:n takia on vähän kuin huijaisi pasianssissa.

öö...? Kerroin vain miten voisi välttää moderoitujen seteleiden saamista normaalikierrosta, kun ->Eliezer wrote:Öh, ei kai moderointia kuitenkaan pidä pitää minään henkilökohtaisena loukkauksena...
Mutta olisi kivaa olla vaikka moderoitujen osumien listauksen nollakerhossa sijalla 5Divine wrote:ei kannata alun alkaenkaan hommata niitä moderoituja seteleitä osumasivujaan rumentamaan.

tai että osumakumppaneita olisikin yksi enemmänNollakerho
1 Knea 151
2 JackTheRipper 72
3 soilian 50
4 Shark 33
5 Karomari 2

En siis koe moderointeja "henkilökohtaisena loukkauksena", sellaisena sen voi ehkä kokea ensimmäisiä osumiaan odotteleva, joka ei tiedä miksi osumien määrä ei kasva.
- Eliezer
- Euro-Master
- Posts: 1656
- Joined: Sat Apr 23, 2005 6:11 pm
- Location: Greater Helsinki (Zone B), Finland
- Contact:
Eliezer wrote:Öh, ei kai moderointia kuitenkaan pidä pitää minään henkilökohtaisena loukkauksena...
Okei, se oli ylisana, mutta mielestäni osuma on moderoitava myös silloin, kun se todellisuudessa on saatu alle yhden päivän sisällä edellisestä syötöstä, vaikka se kirjattaisiinkin pari päivää myöhässä ihan vain "varmuuden vuoksi". Tietysti jos se sen 0-päivän aikana on matkannut merkittävästi ilman kummankaan osapuolen myötävaikutusta, 0-päiväistäkin osumaa pitäisi pitää mielenkiintoisena.CSI wrote:öö...? Kerroin vain miten voisi välttää moderoitujen seteleiden saamista normaalikierrosta
- Sport-Mass
- Euro-Master
- Posts: 1909
- Joined: Wed Jul 21, 2004 9:07 pm
- Location: Joutseno, Finland
Tietty epäloogisuus osumien moderoinnissa on alkanut kiusaaman minua. Kyseinen epäsuhde kulminoitui eilen. Slide vieraili eilen Lemillä ja haki parista pankista niput vitosia. Joukosta löytyi kahdeksan minun aikaisemmin kirjaamaani seteliä. Kaikki olivat kulkeneet sinne omia teitään ja olivat eri aikaan kirjattuja. Kolme näistä moderoitiin. No ei siinä mitään, on näin toimittu aikaisemminkin ja en ole vaatimassa osumia takaisin mielenkiintoisiksi.
Mutta... jos minä olisin itse vienyt sinne pankkiin vaikka sata kappaletta vitosia, jotka olisi kirjattu 20:ltä eri paikkakunnalta, niin näistä olisi jäänyt 20 osumaa voimaan. Herää vain kysymys, kumpi on mielenkiintoisempaa. Se, että setelit liikkuvat sattumanvaraisesti vai se, että osaa rakentaa oikeanlaisia "koktaileja", jolloin jonkun ajaessa miinaan jää kuitenkin voimaan useita "mielenkiintoisia" osumia. Minusta olisi mukava kuulla moderaattoreiden kannanotto asiaan.

Tämä on ihan todellista elävässä elämässä. Muutamat käyttäjät vievät rahaa pankista toiseen, mutta ujuttavat pankkeihin jääviin nippuihin seteleitä lukuisista eri pankeista. Niinpä on nähtykin, että yhdellä pankki miinalla voi saada jopa toistakymmentä osumaa.Sport-Mass wrote:...osaa rakentaa oikeanlaisia "koktaileja", jolloin jonkun ajaessa miinaan jää kuitenkin voimaan useita "mielenkiintoisia" osumia.
Minullekin on näin joskus käynyt, tosin lähinnä toisen käyttäjän tekemänä ja itseni löytämänä (koska en mitään niputusta harrasta). Minusta se on tylsää, varsinkin jos osumia aletaan jättämään viisi tai yli, miksei jo vähemmänkin. Jos kyseessä on osumia samojen käyttäjien kesken ja melkeinpä saman reitin välillä (mitä nyt päivämäärät vaihtelevat muutamilla kymmenillä), voitaisiin ainakin minusta jättää ihan vain yksi osuma. Hyväksyn kyllä myös sen, jos kyseessä on tapaus jossa setelit ovat itsekseen kulkeutuneet eri paikoista samaan pankkiin. Silloin voi jättää muutaman setelin enemmänkin. Mutta itse en koe mitenkään kiintoisana, jos osumia napsahtaa miinasta kerralla kymmeniä ja ne ovat muutaman päivän erotuksella kymmenestä eri paikasta. Sellainen kuulostaa jo ihan tarkoitetulta.

Mutta tämä minun mielipiteeni. Minusta Sport-Mass otti hyvän asian esille. Jos porukka haluaa aidosti "sekoittaa" seteleitään, siirtykää vaativaan, mutta tehokkaaseen tapaan levittää setelit kauppoihin. Enkä nyt puhu mistään suurista nipuista per paikka. Onhan se työlästä, mutta siinähän se todellinen innokkuus punnitaan.

Living away from Euro zone in the beautiful Vancouver, Canada since January 2012. Experiences and stories of living in here can be found in here (in Finnish).
- avij
- Forum Moderator
- Posts: 6149
- Joined: Mon May 27, 2002 10:45 pm
- Location: Helsinki Finland
- Contact:
Nämä monesta paikasta yhteen -miinat ovat varsin hankalia moderoitavia, näihin ei kovin helpolla pysty kehittämään mitään kovin yhtenäistä moderointilinjaa. Mulla on ollut metodina moderoida lähellä toisiaan olevia osumia, kunnes jäljelle on jäänyt "sopiva" kokoelma osumia. Sopivan määritelmä riippuu tapauksesta.
Money makes the world go round. We track how the money goes round the world.
Moderointilinja näyttää tällä hetkellä olevan seuraavanlainen:
Esimerkki 1.
Raision vierailulla sain bin Lauri Œ:n kanssa 22 osumaa, joista yksi oli
:lla ja loput 21
:llä. Niistä jätettiin mielenkiintoiseksi vain osuma
:lla. Kaikki 20 pankki osumaa moderoitiin, joka on minusta ihan ok. Sen lisäksi moderoitiin yksi R-Kioskilta tullut osuma, joka olisi minusta saanut jäädä mielenkiintoisten joukkoon, koska se on selkeästi saatu eripaikasta.
Esimerkki 2.
Eilen vierailin Kouvolassa ja Kuusankoskella , jossa sain useita osumia, kaikkiaan 32. Näistä moderoitiin kaikkiaan 17 osumaa mielenkiinnottomiksi. 13 moderoitua olivat pankkiosumia antennin kanssa. Kaksi niistä jätettin voimaan. Tämä tapa onkin ollut yleisesti käytössä, jos osumat ovat eri paikkakunnalta tulleita vaikkakin ne ovat löytyneet samasta paikasta. Mutta tilanne muuttuu heti, jos osumat ovat samalta väliltä (samojen paikkakuntien väliltä) vaikka ne olisivatkin löytyneet eri paikoista. Tästä käy hyvänä esimerkkinä emppu 112:n kanssa saadut neljä osumaa, joista vain yksi jätettin mielenkiintoiseksi. Kahta lukuun ottamatta ne löytyivät eripaikoista. Edellisen paikkakunta logiikan mukaan ne voisivat olla mielenkiintoisia, mutta nyt ne jostain syystä moderoidaan lähes poikkeuksetta. Se viimeinen moderoitu osuma oli PePun kanssa saatu tupla osuma
:llä.
Kirjoitin tämän keskustelun herättämiseksi, en siksi että minulla olisi pulaa osumista. Jos minun pitäisi vetää jokin linja tähän, niin se olisi seuraava. Eri paikkakunnilta saaduista ja eri arvoilla saaduista seteleistä tulisi jättää yksi osuma kustakin mielenkiintoisiksi. Ja niissä erittäin harvinaisissa tapauksissa joissa sattuu samaan kaksi usemmansadan päivän osumaa saman henkilön kanssa samasta paikasta, mutta eri päiviltä, ne tulisi jättää molemmat mielenkiintoisiksi.

@ arto: en seuraavalla itke osumien perään,mutta itse olen ajatellut monasti samalla tavallaarto wrote:Moderointilinja näyttää tällä hetkellä olevan seuraavanlainen:
Esimerkki 2.
Eilen vierailin Kouvolassa ja Kuusankoskella , jossa sain useita osumia, kaikkiaan 32. Näistä moderoitiin kaikkiaan 17 osumaa mielenkiinnottomiksi. 13 moderoitua olivat pankkiosumia antennin kanssa. Kaksi niistä jätettin voimaan. Tämä tapa onkin ollut yleisesti käytössä, jos osumat ovat eri paikkakunnalta tulleita vaikkakin ne ovat löytyneet samasta paikasta. Mutta tilanne muuttuu heti, jos osumat ovat samalta väliltä (samojen paikkakuntien väliltä) vaikka ne olisivatkin löytyneet eri paikoista. Tästä käy hyvänä esimerkkinä emppu 112:n kanssa saadut neljä osumaa, joista vain yksi jätettin mielenkiintoiseksi. Kahta lukuun ottamatta ne löytyivät eripaikoista. Edellisen paikkakunta logiikan mukaan ne voisivat olla mielenkiintoisia, mutta nyt ne jostain syystä moderoidaan lähes poikkeuksetta. Se viimeinen moderoitu osuma oli PePun kanssa saatu tupla osuma:llä.
Kirjoitin tämän keskustelun herättämiseksi, en siksi että minulla olisi pulaa osumista. Jos minun pitäisi vetää jokin linja tähän, niin se olisi seuraava. Eri paikkakunnilta saaduista ja eri arvoilla saaduista seteleistä tulisi jättää yksi osuma kustakin mielenkiintoisiksi. Ja niissä erittäin harvinaisissa tapauksissa joissa sattuu samaan kaksi usemmansadan päivän osumaa saman henkilön kanssa samasta paikasta, mutta eri päiviltä, ne tulisi jättää molemmat mielenkiintoisiksi.

Stop! Super user on melkein rekisteröity sana tarkoittamaan yli 50 000 kirjanneita käyttäjiä. Sillä ei siis ole yhteyttä pankissa käyntiin, eikä sitä voi tässä käyttää. Parempi sana lienee power-käyttäjä tai super-aktiivi. Myös Hyper-sekoilijaa kuulee välillä käytettävän.arto wrote:...meillä "superuser":lla, jotka hakevat setelinsä pääasiassa pankeista.

Living away from Euro zone in the beautiful Vancouver, Canada since January 2012. Experiences and stories of living in here can be found in here (in Finnish).