Page 11 of 13

Re: Osumattomat putket

Posted: Tue Mar 03, 2015 4:28 pm
by Ossi
brewerhki wrote:
Ossi wrote:
brewerhki wrote:Juu mustakin tuntuu ettei osumia tule paljoa. Ja teimpä pienen tarkistuksen viimeisten 50 osuman joukosta. Vain 17 niistä oli sellaisia, joissa osuma tuli mun kirjauksen hetkellä. Eli 33 niistä (eli aika tarkkaan tuplat) on joku löytänyt mun setelin jostain myöhemmin. Kuitenkin kohtuu ahkerasti on seteleitä haalittu parit vuodet ja pikkuhiljaa se palkitaan, kunhan jaksaa odottaa. Noista 33sta vain 11 on alle 100-päiväisiä osumia, 5 yli 365-päiväisiä (eli vuosi), pisin jopa 623 päivää. Että todellakin myös minä yhdyn edellisiin puhujiin, että hyvää pohjatyötä on naputella seteleitä systeemiin, vaikkei ihan heti näytä osumia tulevankaan.

Ja 160 seteliä on nyt syötetty viime osuman jälkeen. Osumasuhde noin 45 eli tilastojen mukaan olisi pitänyt osuma (itse asiassa 3) tulla. Tänään piti käydä pankissa, muttei ehtinyt. Huomenna on vapaapäivä ellei ne soita mua lyhyellä varoitusajalla töihin. Mutta jos ei soita, niin katsotaan tuleeko pankista yhtään osumia vai ei. Ja jos ei osumia tule, niin ainakin kirjattujen setelien arvo ylittää 200.000 euron rajan (siis jos vaan ehdin pankkiin, luomuna tuskin menee rikki vielä huomenna), onhan sekin jo jotain kai.
Mulla 168 setkua syötettynä viime osuman jälkeen, eli aika samoissa mennään. Mutta tuossa viimeisen 50 osuman tarkastelussa mulla jakautuu 24-26 eli 26:ssa osuma tuli mun kirjaushetkellä. Kyllä tämä on siitä tuurista kiinni (eihän meilläkään vielä keskinäistä osumaa ole vaikka samoja kulmia nuohotaan).

Niin ja omassa tuurissani ei ole ollut valittamista jos katsoo viimeistä 50 osuman listaa. Olen löytänyt seuraavista maista tulleita :note-20: lappusia: :flag-nl: , :flag-de: , :flag-uk: , 2* :flag-at: . Ja sitten vielä 2 mun omaa :note-20: lappusta on kulkeutunut :flag-ee: maalle. Mulle harvinaisia triplojakin osuu tuohon listalle :note-5: ja :note-20: triplat.

Eli oma vahva mielipiteeni on että "tavallisia" osumia tulee tällä hetkellä kutakuinkin yhtä harvakseltaan kuin joskus kymmenisen vuotta sitten, mutta aitoja ulkomaisia osumia on nyt helpompi saada kuin koskaan aiemmin.
Joo mä olen vähän odotellut meidän keskinäistä osumaa. Joskus jopa vähän pelolla, koska olen kuitenkin aika tukun seteleitä jättänyt sun kulmille :) Mutta en kuitenkaan sen takia ala viemään seteleitä kauemmas. Siellä asuu kuitenkin joku toinen setelihörhö :D Toisaalta myös melko paljon haalinutkin seteleitä sieltä. Taidat asua tuon mäen toisella puolella kaikesta päätellen. Eipä sen puoleen, en kyllä ole saanut monen muunkaan Helsinkiläisen aktiivikäyttäjän kanssa osumia vielä. Melkosta tuuripeliä tämä on.

Juuh, 48 seteliä tänään, eikä osumaa vieläkään. Pitää sitten vaan käydä levittämässä noi setelit jonnekin, jotta te voitte löytää ne jostain...
Tuuria tai sitten ei. Nyt jo ihmetyttää kun ei kukaan löydä mun setkuja. Tuli sitten kesäkuun 2008 jälkeen ensimmäinen osumaton kuukausi helmikuusta. Laskin että 382 seteliä olen normaalista kierrosta napannut ilman osumaa.

Re: Osumattomat putket

Posted: Tue Mar 03, 2015 5:41 pm
by Jari V
Ossi wrote: Tuuria tai sitten ei. Nyt jo ihmetyttää kun ei kukaan löydä mun setkuja. Tuli sitten kesäkuun 2008 jälkeen ensimmäinen osumaton kuukausi helmikuusta. Laskin että 382 seteliä olen normaalista kierrosta napannut ilman osumaa.
Onpa muuten erikoista, tuolla setelimäärällä olisi luullut edes passiivisia osumia tulleen.

Re: Osumattomat putket

Posted: Thu Mar 05, 2015 3:35 pm
by emppu
No nii, haastetta Teille joilla on näitä osumattomia putkia. Mie naputtelin tänää 1001 kymppiä systeemiin ilman osuman osumaa :mrgreen: 1000 oli Espanjassa pinkatuista nipuista ja yks siellä välissä on paikallisesta marketista. Kuten joku aiemmin mainitsikin, hartiat huutavat hoosiannaa, mut ei auta, Suomen saldon eteen paiskitaan "töitä" :mrgreen:
Hippiratio (hitratio) ei tykänny hyvää, tais hypätä humpan puolelle 8O

Re: Osumattomat putket

Posted: Fri Mar 13, 2015 4:39 pm
by brewerhki
303 seteliä ilman osumaa. Tosin tossa on mukana mm. Kyproksen setelit, missä ei kovin paljoa käyttäjiä ole. Sekä eilen sain pankista nipun painotuoreita vitosia. Noita on nyt levitelty ympäri kaupunkia 50-100 euron erissä S-ryhmän kauppoihin (tarkemmin en kerro). Käykääs joku nappaamassa koppi.

Re: Osumattomat putket

Posted: Fri Mar 13, 2015 11:57 pm
by Luumi
emppu wrote: Hippiratio (hitratio) ei tykänny hyvää, tais hypätä humpan puolelle 8O
Ota ny tällee tanssitaidottomana hippinä sen enempää kantaa siihen, että onko jokkuu rytke nimeltään humppa, jenkka vai polkka... :roll:

Re: Osumattomat putket

Posted: Fri Jun 19, 2015 5:32 pm
by Bird
En ole kieltämättä ollut viime aikoina erityisen aktiivinen tämän harrastuksen suhteen, mutta melkoisen pitkä putki tuli silti koettua: 295 seteliä / 66 päivää ilman osumaa omalla syötöllä.

295 seteliä ilman osumaa toki saa helpostikin syöttämällä bränikkää, mutta kun tässä ei ole tosiaan tullut nyt pankkikeikkailtua eli käytännössä kaikki kirjaamani setelit ovat olleet kiertäneitä. Juuri äsken sitten tämä jo melkoisen synkeä putki katkesi, kun tämä seteli poiki varsin vaatimattoman virolaisosuman.

Re: Osumattomat putket

Posted: Sat Sep 05, 2015 9:26 am
by MasterOfPuppets
Tällä hetkellä osumaton putki on 623 kirjattua seteliä. Ihan normaaleja seteleitä työpaikalla kierrosta, bräniköitä perättäisiä vain muutamia hassuja. Näistä seteleistä yksi on jopa ehtinyt muuttumaan passiiviseksi osumaksi.

Re: Osumattomat putket

Posted: Sat Sep 05, 2015 6:01 pm
by Aatos99
MasterOfPuppets wrote:Tällä hetkellä osumaton putki on 623 kirjattua seteliä. Ihan normaaleja seteleitä työpaikalla kierrosta, bräniköitä perättäisiä vain muutamia hassuja. Näistä seteleistä yksi on jopa ehtinyt muuttumaan passiiviseksi osumaksi.
Varmaan tämä seteli? Kyseinen raha oli amiin miinanipussa, jossa oli välissä käyttämätöntä ja kirjaamatonta rahaa ja sitten taas kirjattuja seteleitä.

Re: Osumattomat putket

Posted: Sun Sep 06, 2015 10:22 pm
by pejole
Osittain itse aiheutettu osumaton putki päättyi tänään. Edellisestä osumasta hitusen yli 100 päivää, tosin edellisestä omasta kirjauksestakin on jo 93 päivää. Epäilin jo että venyy satapäiväiseksi sekin ennen osumaa.

Re: Osumattomat putket

Posted: Thu Sep 10, 2015 11:13 am
by MasterOfPuppets
Aatos99 wrote:
MasterOfPuppets wrote:Tällä hetkellä osumaton putki on 623 kirjattua seteliä. Ihan normaaleja seteleitä työpaikalla kierrosta, bräniköitä perättäisiä vain muutamia hassuja. Näistä seteleistä yksi on jopa ehtinyt muuttumaan passiiviseksi osumaksi.
Varmaan tämä seteli? Kyseinen raha oli amiin miinanipussa, jossa oli välissä käyttämätöntä ja kirjaamatonta rahaa ja sitten taas kirjattuja seteleitä.
Ei se, vaan yks putken aikana kirjattu seteli löysi tiensä Siilinjärvelle.
Putki meni vihdoin eilen poikki, seteleitä aktiivisten osumien välissä 763.

Re: Osumattomat putket

Posted: Sun Sep 13, 2015 6:19 pm
by hattiwatti
Aktiiviset osumat ovat olleet hukassa. Edellinen osuma kesäkuussa ja tänään löytyi seuraava. Väliin mahtui 95 päivää ja 464 kirjattua seteliä. Kaikki käytettyjä lappuja, pankkikäyntejä nolla. Niin ja osumakumppani molemmissa tietysti Emppu :D

Re: Osumattomat putket

Posted: Sun Sep 13, 2015 10:20 pm
by leevi60
Vähän samaa ilmiötä havainnoinut, 150 setelillä ei meinaa edes yhtä osumaa saada, hitratio senkun heikkenee...
Tuntuu että vallankin :note-20: setelit ovat kovin uudenkarheita. Vastaan on tullut myös paljon vanhoja :note-10: ja :note-5: , jotka ovat kuin pakasta vedettyjä.

Re: Osumattomat putket

Posted: Fri Sep 18, 2015 5:47 pm
by brewerhki
leevi60 wrote: Tuntuu että vallankin :note-20: setelit ovat kovin uudenkarheita. Vastaan on tullut myös paljon vanhoja :note-10: ja :note-5: , jotka ovat kuin pakasta vedettyjä.
Juu mullakin on tullu uusia kakskymppisiä ihan kivasti, liekö taas tyhjentävät varastoja ennen uuden version liikkeellelaskua...

Re: Osumattomat putket

Posted: Sat Sep 19, 2015 9:47 am
by Aatos99
brewerhki wrote:
leevi60 wrote: Tuntuu että vallankin :note-20: setelit ovat kovin uudenkarheita. Vastaan on tullut myös paljon vanhoja :note-10: ja :note-5: , jotka ovat kuin pakasta vedettyjä.
Juu mullakin on tullu uusia kakskymppisiä ihan kivasti, liekö taas tyhjentävät varastoja ennen uuden version liikkeellelaskua...
Joo, aktiivisia osumia tullut hyvin vähän muilla kuin vitosilla. Vitosilla tullut itselle paljon myös passiivisia osumia viime aikoina, mutta toisaalta myös :note-20: -osumani ovat olleet lähinnä passiivisia viime aikoina, joten ehkä nekin kiertävät nyt. Vanhoja vitosia näkynyt myös paljon, ihan heittämällä sanoisin, että tällä hetkellä suhteessa enemmän näkee vanhoja vitosia kuin kymppejä kierrossa Helsingissä (oman pienen otokseni mukaan).

Re: Osumattomat putket

Posted: Sat Oct 17, 2015 11:46 pm
by Bird
Oiva.j:lle kiitokset tästä kopista. Oli minulle vasta lokakuun ensimmäinen osuma.

En ole kyllä ehtinyt olla viime aikoina kovin aktiivinen, mutta syyskuussa passiivisia osumia tuli sentään 17 kappaletta. Nyt sitten vetäistiin kuitenkin heti lokakuun alkuun rapsakka 16 päivän osumaton putki. :roll: