Uusia osumia tuli kuusi ja kirjauksia kahdeksan. Melkoisen huono saldo reilun kahden vuoden ajalta

Onneksi olkoon, varsinkin tuo Korsnäs on vaikea kunta (ja Isojokikin itsellä vielä saamatta, vaikka asustelin Etelä-Pohjanmaalla parisen vuotta ja tuoltakin 12 seteliä kirjasin). Vähän kyllä kirpaisee tieto siitä, että olen tuolta Korsnäsistä kirjannut 29 seteliä vain viisi päivää Birdin käynnin jälkeen ja tietysti ilman osumaa.höpsismöppiäinen wrote: ↑Sat Mar 13, 2021 8:29 pm Nonni.
Aivan pieni päivitys tähän.
Toi Honkajoen yhdistyminen Kankaanpäähän ei vaikuttanu tulokseeni millään lailla.
Isojoki ja Korsnäs olivat tässä uudet osumakunnat. Omia kirjauksia ei ole tullut sattuneesta syystä.![]()
Kaupunkien määrä kunnista taitaa kyllä olla 106 (putosi yhdellä ainakin vuoden 2017 alussa kun Suomen toiseksi pienin kaupunki Juankoski liitettiin Kuopioon).Luumi wrote: ↑Tue Jan 11, 2022 12:49 pm Listat päivitetty vastaamaan nykytilannetta. Tämän vuoden alusta ei uusia kuntaliitoksia tullut, mutta sitten viimeisen päivityksen niitä on tullut kaksi ja Suomen kuntien kokonaismäärä on pudonnut lukemaan 309 (joista kaupunkeja 107).
Jos jotakuta kiinnostaa päivittää tässä lähiviikkojen aikana bingotulostaan, niin päivittäisin myös kokonaistilanteen tuonne aloituspostaukseeni.
Hyvää alkanutta vuotta itärajalta toivotellen,
Luumi
Kaupunkeja Suomessa on 107. Viimeisin kaupunki-nimityksen käyttöönottanut on Kangasala 1.1.2018 alkaen.
Hei, ja kiitos paljon tiedosta, sain tuolla uuden osuma- ja kirjauskaupungin kaupunkibingoon!höpsismöppiäinen wrote: ↑Wed Jan 12, 2022 7:40 pmKaupunkeja Suomessa on 107. Viimeisin kaupunki-nimityksen käyttöönottanut on Kangasala 1.1.2018 alkaen.