Posted: Mon Jul 07, 2008 6:21 pm
Trichet- ja Duisenberg-setelit siis varmaankin voidaan kertoa koodin perusteella (onko lyhytkoodi vai sarjanumero?). Vai onko näin? Tulevaisuudessa sitten on usean eri pankinjohtajan nimikirjoituksia.
Vuosiluku on seteleissä aina tuo 2002. Vasta kun setelin ulkoasu muuttuu, sitten vaihtuu vuosilukukin. Näin oli ennen myös suomalaisissa seteleissä markka-aikakaudella.
Suomalaisissa markka-aikakauden seteleissähän oli kaksi pankinjohtajan nimikirjoitusta: ylempi oli johtokunnan jäsenen ja alempi jonkun pienemmän johtajan. Silloinkin ilmeisesti setelin sarjanumeron perusteella voitiin päätellä keiden nimikirjoitukset seteleissä olivat. Silloin hommassa oli siis se mukavuus, että nimmareita oli kaksi. Jotkut keräävät tiettyjä nimikirjoituksia tai jopa nimikirjoitusyhdistelmiä. Ilman muuta kannattaa kerätä Duisenbergejä ja Trichetejä.
Suomen markan aikana tietyt johtajat olivat johtokunnassa vain lyhyen aikaa. Näiden nimmareita on tietysti vähemmän, ja ne ovat nykyisin arvokkaita. Yleensä johtaja oli ensin siinä alemmassa nimikirjoituksessa ja yleni sitten johtokuntaan. Poikkeus oli tietysti eräät poliittisin perustein valitut johtajat, joiden nimmari on aina ollut vain ylemmässä nimikirjoituksessa.
Sitten oli tiettyjä Suomen pankin johtajia, joiden nimikirjoitus muuttui seteleissä ajan myötä. Tällaisia olivat mm. Mauno Koiviston ja Ahti Karjalaisen nimikirjoitukset. Mitäs jos Trichetkin vaihtaisi nimikirjoitustaan toisen tyyliseksi kesken kaiken?
Mutta tietääkös sitä kukaan, painetaanko enää Duisenberg-seteleitä? Eikös pitäisi olla niin, että uusissa seteleissä vain sen johtajan nimmari on setelissä, joka on sillä hetkellä pomona. Ei kai kuolleen johtajan nimikirjoitusta ole uusissa seteleissä. On kyllä joskus ollut niin uuden näköisiä Duisenbergejä.