Voi ei!
Jännä, miten jossain palvelu pelaa ja toisessa paikassa ei sitten millään.
Jossain se on vielä kiinni henkilöstä, kenen kanssa asioi. En ole harrastanut pankkikeikkoja, mutta muuten on kokemusta palvelualalta. Eikös pankit ole sitä varten, että sieltä saa haluamansa kokoisia seteleitä. Noin niin kuin maalaisjärjellä ajateltuna. 340 euroa vitosina ei ole edes kovin suuri määrä. Tsemppiä Hyvis taistelullesi palvelumaksuja vastaan 
Money makes the world go round. We make the money go round.
Postcrossing
Postcrossing
jaa että yksi nippu tarkalleen oli, 100 kpl seteleitä siisHemmo wrote:Osuuspankissa aikoinaan yritin vaihtaa 800e vitosiksi, vaihtoivat 500e edestä ja selittivät että heiltä loppui vitoset kesken... pyysivät sitten että ensi kerralla soittaisin etukäteen jotta voisivat varata tarpeeksi vitosia... vaan nytpä eivät vaihda enää jos ei ole tiliä ko. pankissa...
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä....
valitettavasti siellä ei ole mitään jonotuslappuja, on kaksi kassatiskiä, joista yleensä toisessa voi hoitaa kassa-asioita ja toisessa palvellaan asiakkaita aikavarauksella. onko muuten kellekään muulle sattunut, että olisi pitänyt varata pankkiin aika opintolainan allekirjoitusta varten?Ville S. wrote:Voi luoja!!! Mikäs muu se sitten on kuin normaali yksityishenkilön rahannosto? Toivon hartaasti, että sulla on ens kuussa aikaa samaan taistoon ja kun täti sanoo, että sillä ei ole, niin kysy monta sillä on ja nosta ne. Sitten otat uuden jonotuslapun ja nostat niin monta kuin se sitten suostuu sulle antamaan ja jatkat tätä tietty sinne 340:een astiHyvis wrote:Palvelutilanteessa ei po. tapauksessa katsottu olevan kyseessä normaali yksityishenkilön rahannosto, kun 340 € nostetaan 68 kappaleen yksittäisenä 5 euron setelinä.
tämän kuun puolella pitäisi taas tulla rahaa. kävin tänään kauhavan osuuspankissa (oulun konttori) ja pyysin satasen vitosina sekä vaihdoin 180 euroa kympeiksi. vitoset ei riittänyt mutta täti kivasti ehdotti kymppejä puolet satasesta. otin sitten vastaan vaihteeksi ja pitkästä aikaa kymppejä
miten se muuten on, jos laitan tänne linkin sivulle "omat osumat", voiko sitä kautta joku päästä sivulleni "omat setelit"
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä....
http://www.eurobilltracker.eu/index.php ... 769288d5a6avij wrote:Et saa tuollaista linkkiä tehtyä (tällä hetkellä ainakaan).Hyvis wrote:miten se muuten on, jos laitan tänne linkin sivulle "omat osumat", voiko sitä kautta joku päästä sivulleni "omat setelit"
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä....
Hyvis wrote:http://www.eurobilltracker.eu/index.php ... =528;tab=1;-avij wrote:Et saa tuollaista linkkiä tehtyä (tällä hetkellä ainakaan).Hyvis wrote:miten se muuten on, jos laitan tänne linkin sivulle "omat osumat", voiko sitä kautta joku päästä sivulleni "omat setelit"
tuosta näkee siis osumani, muttei seteleitäni.
miksihän nuo kaikki kiiminki-oulu osumat bobtailin kanssa on moderoitu? eikös niistä yksi pitäisi jättää
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä....
- Prynde
- Euro-Expert in Training

- Posts: 431
- Joined: Thu Jul 10, 2003 5:40 pm
- Location: Turenki, Finland
Kuulemma johtui siitä et pankki oli menossa kiinni... mene ja tiedä kui pankista voi raha loppua noin lyhyeenHyvis wrote:jaa että yksi nippu tarkalleen oli, 100 kpl seteleitä siisHemmo wrote:Osuuspankissa aikoinaan yritin vaihtaa 800e vitosiksi, vaihtoivat 500e edestä ja selittivät että heiltä loppui vitoset kesken... pyysivät sitten että ensi kerralla soittaisin etukäteen jotta voisivat varata tarpeeksi vitosia... vaan nytpä eivät vaihda enää jos ei ole tiliä ko. pankissa...![]()
taitaa olla ebt-tauti tuo, että pitää ängetä pankkiin juuri, kun se on menossa kiinni.Hemmo wrote:Kuulemma johtui siitä et pankki oli menossa kiinni... mene ja tiedä kui pankista voi raha loppua noin lyhyeenHyvis wrote:jaa että yksi nippu tarkalleen oli, 100 kpl seteleitä siisHemmo wrote:Osuuspankissa aikoinaan yritin vaihtaa 800e vitosiksi, vaihtoivat 500e edestä ja selittivät että heiltä loppui vitoset kesken... pyysivät sitten että ensi kerralla soittaisin etukäteen jotta voisivat varata tarpeeksi vitosia... vaan nytpä eivät vaihda enää jos ei ole tiliä ko. pankissa...![]()
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä....
Hyvis wrote:niinpäs onkin. no mites voin saada näkymään tänne tuon sivun osumistaniaplfi wrote:Ei se toimi Hyvis. Se menee vaan ittekunkin omiin osumiin jos sattuu oleen kirjautunut
avij wrote:Et saa tuollaista linkkiä tehtyä (tällä hetkellä ainakaan).Hyvis wrote:miten se muuten on, jos laitan tänne linkin sivulle "omat osumat", voiko sitä kautta joku päästä sivulleni "omat setelit"
Kedvenc állatam a hörcsög; ha rálépek, szörcsög.
- Prynde
- Euro-Expert in Training

- Posts: 431
- Joined: Thu Jul 10, 2003 5:40 pm
- Location: Turenki, Finland
Niinno kyse on lähinnä siitä että kun pääsen töistä niin on 30 minsaa aikaa pankin sulkeutumiseenHyvis wrote:taitaa olla ebt-tauti tuo, että pitää ängetä pankkiin juuri, kun se on menossa kiinni.Hemmo wrote:Kuulemma johtui siitä et pankki oli menossa kiinni... mene ja tiedä kui pankista voi raha loppua noin lyhyeenHyvis wrote:jaa että yksi nippu tarkalleen oli, 100 kpl seteleitä siisHemmo wrote:Osuuspankissa aikoinaan yritin vaihtaa 800e vitosiksi, vaihtoivat 500e edestä ja selittivät että heiltä loppui vitoset kesken... pyysivät sitten että ensi kerralla soittaisin etukäteen jotta voisivat varata tarpeeksi vitosia... vaan nytpä eivät vaihda enää jos ei ole tiliä ko. pankissa...![]()
![]()


