Pohjois-Karjala huomio!
Huonoja uutisia, kun Nordea jatkaa hiljaisempien seutujen syrjimistä ja Joensuussakin sulkee Niinivaaran mainion pikkukonttorin helmikuun alussa! Kaikki toiminta keskitetään keskustan yhteen konttoriin, joka siis aukeaa täysin uudistettuna Iso Myyn kauppakeskuksen kyljessä Siltakadulla.
Vain Osuuspankilla on konttoreita Joensuun keskustan ulkopuolisissa kaupunginosissa ja niitäkin vain kaksi; Niinivaaralla ja Rantakylässä. Kehnolta näyttää tilanne ja se ihmetyttää. Kaupunki ja koko sen seutu on muuttovoitto aluetta, mutta konttoriverkko ei vahvistu millään. Olen monesti ihmetellyt täydellistä pankin puuttumista esimerkiksi Noljakasta.

Living away from Euro zone in the beautiful Vancouver, Canada since January 2012. Experiences and stories of living in here can be found in here (in Finnish).
- Luumi
- Forum Moderator
- Posts: 1408
- Joined: Thu Dec 12, 2002 1:23 pm
- Location: Karelia/Savonia, Finlandia
- Contact:
Herätelläänpä ketjua eloon kysymällä, että ei kukaan sattuisi tietämään, mistä täplän metsästäjä voisi hakea setelin Enon ja Ilomantsin välisestä ruudusta? Todennäköisimmin jostain seututien 514 varresta. Tosin Tokrajärven kyläkauppakin kun on lopettanut, niin homma saattaa muuttua hankalaksi. Ideoita? Entä ko. ruudun pohjoispuolella oleva Koitereen ruutu? Jokin matkailuyrityksen kioski tms?
Oon itekin joskus miettinyt tuota Ilomantsin ja Enon välistä ruutua, ei ole helppo ei. Ekana tulee mieleen, että ei Luhtapohjan Myllyllä saattaisi jotain pienimuotoista suoramyyntipistettä olla? Se ainakin osuisi tuohon ruutuun. Jokusen maatilamatkailuyrityksen tai vastaavan myös luulisi tuoltakin alueelta löytyvän, tosin ellei näillä ole mitään kesäkahvilaa tms, niin hankalaksi menee taas.
Koitereen ruudun taas ei sitten pitäisi olla lainkaan erityisen hankala, sillä Kivilahden kylältä löytyy jopa Ilomantsin Osuuspankin sivukonttori. Näkyy tosin olevan avoinna vain tiistaisin ja torstaisin. Ja kun kylällä on edelleen pankkikin elossa, niin voisi kuvitella jonkun pienen kaupankin siellä olevan. Tai jos ei Kivilahdessa ole, niin ainakin Tyrjänsaaressa vaikuttaisi olevan Googlen perusteella kyläkauppa. Samaa ruutua joka tapauksessa.

- Eliezer
- Euro-Master
- Posts: 1651
- Joined: Sat Apr 23, 2005 6:11 pm
- Location: Greater Helsinki (Zone B), Finland
- Contact:
Siinä jossakin oli Ilomantsin infotaulu levähdyspaikalla ja myös jonkinmoinen infomaja, josta sai kahvia (en tosin nimittäisi kahvilaksi). Auki varmaankin loma-aikana.Bird wrote:Oon itekin joskus miettinyt tuota Ilomantsin ja Enon välistä ruutua, ei ole helppo ei.
Möhkö näyttäisi olevan lähestulkoon Suomen rajojen ulkopuolella EBT:n setelipisteen perusteella, mutta silti Ilomantsin itäpuolelle ei ilmaantunut pistekarttaan mitään. Onkohan akikyn kartta tuosta kohdasta hiukan epätarkka vai olenko tulkinnut Möhkön sijainnin jotenkin väärin kartalle?
Olet varmaan tulkinnut hieman väärin, koska GT-karttaankin vertaamalla pisteen sijoittuminen näyttää musta ihan järkevältä. Eli Möhkö menee samaan ruutuun Ilomantsin kirkonkylän kanssa, joskin kylä on toki aivan sen ruudun oikean alakulman tuntumassa.Eliezer wrote:Onkohan akikyn kartta tuosta kohdasta hiukan epätarkka vai olenko tulkinnut Möhkön sijainnin jotenkin väärin kartalle?
Noissa setelipisteiden sijoittumisessa saman ruudun sisällä on usein vähän hajontaa. Käsittääkseni se piste osaa tavallaan mennä siinä yksittäistä seteliä tarkastellessa oikeaan paikkaan, mutta sitten täpläkartalla on kuitenkin aina samassa kohdassa, kenties jonkinlaisena keskiarvona. Huomaahan tämän hyvin jo jostain noin 20 km välimatkan osumistakin; täpläkartalla kumpikin paikka voi olla samaa pistettä, mutta osumaa katsoessa näkee selvästi, etteivät pisteet ole enää kartalla päällekkäin.
Revonkylässä on elintarvikekioski, joka oli ainakin vuosi sitten auki ihan kiitettävän joustavasti.finnbar wrote:Herätelläänpä ketjua eloon kysymällä, että ei kukaan sattuisi tietämään, mistä täplän metsästäjä voisi hakea setelin Enon ja Ilomantsin välisestä ruudusta?
Yhteystiedot: ET-kioski Majoinen Revonkyläntie 1041, 81390 REVONKYLÄ. 013-869 114, 040-589 7733.
Re:
Huoh, kaksi ja puoli vuotta yllä olevan viestin jälkeen Osuuspankki on päättänyt sulkea Rantakylän konttorinsa "kannattamattomana". Näin ollen tämä Joensuun suurin(?) kaupunginosa jää vastedes kokonaan ilman pankkia. Itse ehdin käydä vielä viimeisen kerran viime viikolla ja aikaa on lokakuun puoliväliin saakka. Omaksi saldokseni ko. pankista jäi 4499 seteliä.Klazu wrote:Huonoja uutisia, kun Nordea jatkaa hiljaisempien seutujen syrjimistä ja Joensuussakin sulkee Niinivaaran mainion pikkukonttorin helmikuun alussa! Kaikki toiminta keskitetään keskustan yhteen konttoriin, joka siis aukeaa täysin uudistettuna Iso Myyn kauppakeskuksen kyljessä Siltakadulla.
Vain Osuuspankilla on konttoreita Joensuun keskustan ulkopuolisissa kaupunginosissa ja niitäkin vain kaksi; Niinivaaralla ja Rantakylässä. Kehnolta näyttää tilanne ja se ihmetyttää. Kaupunki ja koko sen seutu on muuttovoitto aluetta, mutta konttoriverkko ei vahvistu millään. Olen monesti ihmetellyt täydellistä pankin puuttumista esimerkiksi Noljakasta.
Näin ollen Joensuussa on vain yksi konttori keskustan ulkopuolella ja tämä on Niinivaaran Osuuspankki. Voi kumpa vaikka Paikallisosuuspankki (joka tosin on nykyisin vähän nihkeämpi rahanvaihdosta) paikkaisi Rantakylän menetyksen, mutta eipä varmaan...
Living away from Euro zone in the beautiful Vancouver, Canada since January 2012. Experiences and stories of living in here can be found in here (in Finnish).
Re: Pohjois-Karjala huomio!
Huonot pankkiuutiset Suur-Joensuusta jatkuvat. Kiihtelysvaaran Osuuspankki on päättänyt sulkea Heinävaaran konttorinsa 29. tammikuuta vähäisen käytön takia. Eli helmikuusta lähtien sitten kaupungin maaseutualueilla (Heinävaara on entistä Kiihtelysvaaran kuntaa) on yksi pankki vähemmän. Heinävaaran Otto-automaatti jää sentään paikalleen, vaikka pankki lakkautetaan.
Itseäni hieman ihmetyttää tuo Heinävaaran sulkeminen. Se on kuitenkin käsittääkseni ihan kasvava taajama, minne rakennetaan jonkin verran uusia omakotitalojakin, eikä siis todellakaan mikään kuihtuva korpikylä jumalan selän takana. Toisaalta eihän tuosta ole Kiihtelysvaaran kirkonkylälle kuin 9 km ja Joensuuhunkin (missä oletettavasti suuri osa alueen asukkaista käy töissä) vain 25 km.

Harmillinen juttu, mutta onneksi tuli pari kertaa siellä käytyä ja muutama kymmenen osumaakin saatua. Mukava pikkukonttori.
Living away from Euro zone in the beautiful Vancouver, Canada since January 2012. Experiences and stories of living in here can be found in here (in Finnish).
- Luumi
- Forum Moderator
- Posts: 1408
- Joined: Thu Dec 12, 2002 1:23 pm
- Location: Karelia/Savonia, Finlandia
- Contact:
Re: Pohjois-Karjala huomio!
Finnish forum moderator
Support team member
Finnish 16th / International 178th (Oct 2023)
Support team member
Finnish 16th / International 178th (Oct 2023)
Re: Pohjois-Karjala huomio!
Niinpä, nuo sanat konttorien pysymisestä ovat vain hetkellistä helinää...
Living away from Euro zone in the beautiful Vancouver, Canada since January 2012. Experiences and stories of living in here can be found in here (in Finnish).
Re: Pohjois-Karjala huomio!
Viime viikolla taidettiin saada tähän vastaus: Joensuun Niinivaaran ja Kontiolahden Lehmon konttorit lopetetaan lokakuussa. Tässä linkki uutiseen aiheesta.
Aika tiukalla tahdilla on OP:kin harventanut konttoriverkostoaan. Näiden lopetusten jälkeen ei Joensuun kaupunkialueella ole sitten enää kuin pääkonttori, kun vielä muutama vuosi sitten konttoreita oli kolme. Lisäksi Joensuuhun 2000-luvun kuntaliitoksilla tulleilla alueilla on suljettu Heinävaaran (Kiihtelysvaara) ja Koveron (Tuupovaara) konttorit.
- Luumi
- Forum Moderator
- Posts: 1408
- Joined: Thu Dec 12, 2002 1:23 pm
- Location: Karelia/Savonia, Finlandia
- Contact:
Re: Pohjois-Karjala huomio!
Eli yksi hyvä ja yksi kehno konttori kiinni... silti jäädään tästä kaupasta kyllä miinuksen puolelle
Finnish forum moderator
Support team member
Finnish 16th / International 178th (Oct 2023)
Support team member
Finnish 16th / International 178th (Oct 2023)
Re: Pohjois-Karjala huomio!
Karjalaisen tekstiviestipalstan perusteella Niinivaaran OP:n lopettaminen ei muuten suuria kehuja saa. Vaikka lakkautusuutisesta on aikaa jo pari viikkoa, niin vielä tämänkin päivän lehdessä oli yksi Niinivaaran konttorin sulkemista vastustanut viesti. Ja niitä on tosiaan ollut lehdessä suunnilleen joka toinen päivä, mitä nyt olen tekstaripalstaa yleensä nopeasti silmäillyt. Lehmon konttorin sulkemisesta taas kukaan ei ole ollut huolissaan.Luumi wrote:Eli yksi hyvä ja yksi kehno konttori kiinni... silti jäädään tästä kaupasta kyllä miinuksen puolelle
Jos nyt jotain hyvää tästä etsii, niin paperilehdessä olleen nettiuutista huomattavasti laajemman jutun mukaan pääkonttorin aukioloaikoja pidennetään. Kanavanrannan konttori tulee jatkossa avaamaan ovensa nykyisen klo 10:n sijaan jo aamukahdeksalta. Ehkä siitä on sitten joillekin vanhuksille ainakin iloa. Itse tosin olisin ottanut ne lisätunnit mieluummin sinne päivän toiseen päähän eli aukioloajoiksi klo 10-18.30.
- Luumi
- Forum Moderator
- Posts: 1408
- Joined: Thu Dec 12, 2002 1:23 pm
- Location: Karelia/Savonia, Finlandia
- Contact:
Re: Pohjois-Karjala huomio!
Ei taida kovin useasti saada yksittäisen konttorin lakkauttaminen näin suurta huomiota kuin tässä Niinivaaran tapauksessa. Eikä ihme. Kertakaikkisen hyvä palvelu on tuolla ollut.
Finnish forum moderator
Support team member
Finnish 16th / International 178th (Oct 2023)
Support team member
Finnish 16th / International 178th (Oct 2023)