Tänään tuli sitten vuosi täyteen EBT:n parissa ja varsin nopeasti tuo on kulunut. En kyllä vuosi sitten arvannut että näin pahasti hurahtaisin tähän, mutta niin siinä vaan kävi pahimman puukkari-taiston aikaan.
Enkä olisi uskonut jos joku olisi vuosi sitten sanonut että vuoden päästä minä olisin tuolla top30 joukossa ja minulla on 18 000 seteliä kirjattuna ja osumiakin 330, mutta niin vain on päässyt käymään. Sen enempää noita tilastotietoja en viitsi tänne laitella, mutta
täältä löytyy vuosipäivänä tehdyt tilastot, jos jota kuta kiinnostaa.
Mitä kaikkea tästä setelien seurailusta on saanut.
No ainakin jonkin verran raitista ilmaa ja liikuntaa, kun on tullut fillaroitua ympäriinsä Laukaa-Jyväskylä seutua setelien perässä. Tarkkaa kilometrimäärää on vaikea sanoa, mutta kyllä se tuonne 1500-2000 paikkeille menee helpostikin, ellei ylikin, johtuen noista matkoista lähimpiin pankkeihin. Ja täpliä hankkiessa on tullut pahimmillaan yli 100 km kerralla.
Sitten tämän parista on tullut monia hyviä tuttavuuksia, niin ircin kuin forumin puolelta. Teistä tuskin ketään olisin muuten tavannut ellen olisi alkanut kirjaamaan seteleitä tänne, ja jos olisinkin tavannut niin tuskin olisi ollut mitään muuta samalla lailla yhdistävää asiaa.
Ja tietysti on tullut tuttavuuksia myös tuolla seteleitä vaihdellessa joihin myöskään ei välttämättä muuten olisi tullut törmättyä. Vain muutaman täältä tutun olen päässyt tapaamaan miiteissä, ja toivon mukaan tulee vielä monia muitakin tavattua tulevissa miiteissä.
Joten jäädään siis odottamaan seuraavaa miittiä ja kirjaillaan ahkerasti seteleitä uusien tavoitteiden mukaan.
Katsellaan sitten vuoden päästä miten on äijän käynyt, vieläkö kiinnostaa kirjailla ahkerasti seteleitä vai onko muut kiinnostuksen kohteet vieneet mennessään.
Hyvää alkavaa syksyä tasapuolisesti kaikille träkkereille

olitte sitten himokirjaajia jotka ravaa pankeissa päivittäin tai tavallisia kirjaajia jotka kirjaa vain normaalikäytön rahat. Kaikille meille on paikkansa täällä ebt:n parissa.
